PASSIIVITALOKORJAUS

Olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen on uudisrakentamistakin suurempi haaste rakennusalalle ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Passiivitalo on vuosituhannen vaihteen jälkeen yleistynyt korjausrakentamisen energiatehokkuustavoitteena Keski-Euroopassa. Myönteiset tutkimustulokset passiivitalokorjauksista Hampurin passiivitalokonferenssissa 2003 käynnistivät yli 20 uutta projektia Saksassa. Ensimmäisessä pohjoismaisessa passiivitalokonferenssissa Trondheimissa 2008 norjalainen arkkitehti David Benjamin laski saksalaisesta www.passivhaus-info.de - projektitietokannasta 16 passiivitalokorjausta ja yhdeksän ”mataenergiatalokorjausta passiivitalokomponenteilla”. Passiivitalokorjauksia on kuitenkin toteutettu muuallakin kuin Saksassa, eikä kaikkia saksalaisiakaan projekteja ole rekisteröity mainittuun tietokantaan. Toteutettujen passiivitalokorjausten määrä kasvaa koko ajan. Julkisuudessa esitellyt passiviitalokorjaukset ovat pääsääntöisesti asuinkerrostaloja.

Passiivitaloksi korjattavalle rakennukselle asetetaan samat kolme kriteeriä kuin uudisrakennukselle. Passiivitalokorjauksen tekee haastavaksi se, että korjattavan rakennuksen kaikkiin ominaisuuksiin ei välttämättä voida vaikuttaa: näitä energiantarpeeseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. rakennuksen muoto, vanhojen rakenteiden aiheuttamat kylmäsillat ja alapohjan lämmöneristys. Korjattavien rakennusten ikkunapinta-ala sen sijaan on harvoin niin suuri, että se muodostuisi esteeksi passiivitalokorjaukselle.

Passiivitalon kriteereitä ei voida kaikissa korjauskohteissa saavuttaa kohtuullisin kustannuksin. Passiivitalokorjauksen rinnalle onkin vakiintumassa toinen termi, ”passiivitalokomponenteilla toteutettu korjaus”. Siinä korjattaviksi määritellyt rakenteet, rakennusosat ja tekniset järjestelmät korjataan tai korvataan vastaavalla teknisellä ratkaisulla, jota käytetään uusissa passiivitaloissa. Suunnittelu ei siis tässä tapauksessa perustu kokonaisenergiatarkasteluun. Keskieurooppalaisissa kohteissa tilojen lämmitysenergiantarve on tämänkaltaisen korjauksen seurauksena asettunut 15 – 30 kWh/(m²a):iin, kun korjaus on käsittänyt ilmanvaihdon ja ikkunoiden uusimisen sekä lisälämmöneristyksen.

Toinen keskieurooppalaisten passiivitalokorjausten yhteydessä esiintyvä käsite on ”Faktor 10 sanierung” tai ”Sanierung mit Faktor 10”. Tämä käsite kuvaa korjaustoimenpiteillä aikaansaatua pienennystä rakennuksen lämmitysenergiantarpeessa. Faktor 10 –korjaus eli ”kerroin 10” -korjaus tuottaa 90 % pienennyksen lämmitysenergiantarpeeseen korjausta edeltävään tilanteeseen verrattuna. Korjaustavoitteena tämä poikkeaa merkittävästi passiivitalokorjauksesta, jossa korjauksen jälkeiselle tilanteelle asetetaan lähtötilanteesta riippumatta aina samat, lukuarvoina ilmaistavat tavoitteet kuin uudisrakentamisessa.

Passiivitalokorjaus edellyttää korjauskohteen kokonaisvaltaista tarkastelua ja lähes poikkeuksetta laajamittaisia korjaustoimia. Moniin passiivitalokorjauksiin on liitetty asuinpinta-alan laajentaminen, joka lisää kerrostaloasunnoissa vastike- tai vuokratuottoa. Lisärakentamista on toteutettu esimerkiksi lisäämällä runkosyvyyttä tai rakentamalla yksi tai useampia lisäkerroksia olemassa olevien asuintilojen päälle. Toisinaan korjauksissa on voitu myös laajentamisen yhteydessä parantaa rakennuksen muotokerrointa (esimerkiksi Schwanenstadtin koulun passiivitalokorjaus Itävallassa, Brogårdenin kerrostalokorjaus Ruotsissa). Joissakin korjauksissa passiivitalon tunnusluvut on saavutettu rajaamalla tarkastelu koskemaan vain osaa rakennuksen lämpimistä tiloista.

Suomen rakennuskannasta kipeimmin korjausta tarvitsevat 1960- ja 1970-luvun elementtikerrostalot. Näille rakennuksille tyypillisiä ongelmia ovat julkisivurakenteiden kunto, puutteellisesta tai vetoa aiheuttavasta ilmanvaihdosta johtuva sisäilman huono laatu ja epäviihtyisyys, energiatehottomuus sekä korjausten viivästymisestä aiheutuva kasvava korjausvelka. Laajat rakennuksen toimivuuteen liittyvät korjaukset aiheuttavat asukkaille pitkäaikaista haittaa.

KUVA: Julkisivukorjauksessa sandwich-rakenteisen ulkoseinän ulkokuori on poistettu.

Julkisivun tekniseen korjaukseen voidaan luontevasti liittää lisälämmöneristäminen ja julkisivumateriaalien uusiminen. Tämä tarjoaa mahdollisuuden myös asuinviihtyvyyden parantamiseen lähiökerrostaloissa, joiden arkkitehtuuri koetaan usein epämiellyttäväksi. Toisaalta jos julkisivu korjataan parantamatta sen lämmöneristystä, realistiset mahdollisuudet puuttua sen lämmöneristävyyteen ja ilmatiiviyteen siirtyvät vuosikymmenten päähän. Huolellisesti suunniteltu passiivitalokorjaus voi merkitä lähiökerrostaloalueitten asumisviihtyvyyden ja energiatehokkuuden tasokorotusta, joka nostaa koko alueen ja asuntojen arvoa.

Passiivitalokorjaus voi perustua teollisesti esivalmistettuihin ratkaisuihin, joiden työmaa- asentaminen on nopeaa. Ulkovaipan korjaukset tehdään kokonaisuudessaan ulkokautta. Rakennuksen ilmanvaihdon uusiminen voidaan toteuttaa julkisivukorjauksen yhteydessä uusiin lisäeristyselementteihin integroidulla ilmanvaihdon reitityksellä. Kun rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmä korjataan asuntokohtaiseksi lämmön talteenotolla varustetuksi tulo-poisto –ilmanvaihdoksi, saavutetaan merkittävä energiatehokkuuden lisäys.

KUVA: Brogårdenin kerrostalosaneerauksessa Alingsåsissa, Ruotsissa, tavoitteena on passiivitalon energiantarve. Uudet huoneistokohtaiset ilmanvaihtokoneet on sijoitettu kylpyhuoneisiin. Tuloilmakanava on koteloitu keittiön yläkaappien yläpuoella. Vastavaa ratkaisua voidaan soveltaa monessa korjauskohteessa. Pienimmät huoneistokohtaiset ilmanvaihtolaitteet sopivat liesituuletinkaappiin.

Teknillisen korkeakoulun tutkijat ovat tutkineet esivalmistettuilla julkisivuelementeillä toteutettavaa passiivitalokorjausta TES – Energy Facade –tutkimushankkeessa. TES-hankkeen tulosten mukaan tehokkaimmat toimenpiteet tyypillisen korjauskohteen lämmitysenergiantarpeen pienentämiseksi ovat (vaikuttavuusjärjestyksessä):

  • uusi koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto tehokkaalla lämmön talteenotolla
  • uudet ikkunat
  • lisälämmöneristys ja ilmatiiviyden parantaminen

Passiivitalokorjaus edellyttää tyypillisesti kaikkia edelläkuvattuja korjaustoimenpiteitä.

TES-hankkeen pilottikohde on Oulussa sijaitseva, 1970-luvun alussa rakennettu opiskelija-asuntola, jonka korjaus passiivitaloksi käynnistyy vuoden 2010 alussa. Tutkimushankkeessa toteutetut energiasimulaatiot ovat osoittaneet, että suomalaisen passiivitalon energiantarvekriteerit voidaan saavuttaa pilottikohteessa. Lämmitysenergiantarve pienenee korjauksessa n. 90 %, joten hanke on toteutuessaan myös ”kerroin 10” –korjaus. Kansainvälisen passivitalon kriteerien täyttäminen Oulun ilmastossa vaikuttaa tulosten perusteella mahdottomalta harkittavissa olevin korjauskeinoin.

Usean korjauskohteen julkisivulla on arkkitehtonista, kaupunkikuvallista tai historiallista arvoa, jonka vuoksi lisälämmöneristystä ei kannata toteuttaa julkisivun ulkopintaan. Passiivitalon lämmitystarve voidaan todennäköisesti saavuttaa myös ilman ulkopuolista lisälämmöneristystä. Keski-Euroopassa myös historiallisesti arvokkaita rakennuskohteita on korjattu passiivitaloiksi.

Yksi passiivitalokorjauksen haasteista on maata vasten sijaitsevien rakennusosien lämmöneristävyyden ja ilmatiiviiyden parantaminen. Toteutetut passiivitalokorjaukset esittävät useita vaihtoehtoisia tapoja maanvaraisen alapohjan lämmöneristävyyden parantamiselle.

Kokonaisvaltainen korjaus, johon liitetään vaativa energiatehokkuustavoite, on mielenkiintoinen ja haastava toimeksianto arkkitehdille. Suomalaisessa korjausrakentamisessa julkisivumuutokset ovat pääsääntöisesti olleet hyvin varovaisia verrattuina keskieurooppalaisiin kohteisiin, joissa energiatehokkuuskorjaus on usein merkinnyt myös hyvin radikaalia muutosta rakennusten arkkitehtuurissa.

Passiivitalokorjauksesta kerrotaan tarkemmin aineistossa, jonka voit ladata koneellesi sivulla LADATTAVA AINEISTO.