PASSIIVITALON MÄÄRITELMÄ

Passiivitalon määritelmä perustuu kolmeen tunnuslukuun, jotka kertovat tilojen lämmitysenergiantarpeen, rakennuksen kokonaisprimäärienergiantarpeen ja mittaukseen perustuvan ilmavuotoluvun. Mikä tahansa rakennus voidaan suunnitella passiivitaloksi. Vuonna 2009 Euroopassa arvioidaan olevan yli 10 000 passiivitaloa, joiden joukossa on pientaloja, rivitaloja, kerrostaloja, toimistoja, kouluja, päiväkoteja ja jopa kirkkoja. Passiivitalo voidaan rakentaa mistä materiaalista tahansa. Passiivitalon kriteerit on saavutettu myös lukuisissa korjaushankkeissa.

Passiivitalo ei ole rakennuskonsepti eikä tarkalleen ottaen myöskään standardi, vaan vapaaehtoisesti asetettava energiatehokkuustavoite. Passivhaus Institutin perustaja, tohtori Wolfgang Feist on kuvannut passiivitaloa lähestymistavaksi.

Passiivitalossa pieni energiantarve saavutetaan ulkovaipan ominaisuuksien avulla sekä ilmanvaihdon tehokkaalla lämmön talteenotolla. Passiivisuus viittaa siihen, että energiansäästökeinojen pääpaino ei ole teknisissä laitteissa. Passiivitalon tyypillisiä ratkaisuja ovat mm. hyvä lämmöneristys, ulkovaipan ilmatiiviys, ikkunoiden ja ovien hyvä lämmöneristävyys sekä varaavan massan ja ilmaislämmönlähteiden (passiivinen aurinkoenergia, ihmiset, laitteet) tehokas hyödyntäminen. Passiivitalo tarvitsee kuitenkin aina lämmitysjärjestelmän. Passiivitalon lämmitystarve on niin pieni, että perinteisiä lämmönjakojärjestelmiä ei välttämättä tarvita: lämpö voidaan jakaa radiaattoreiden tai lattialämmityksen sijasta ilmanvaihdon kautta.

Suomalaissa passiivitalohankkeissa käytetään kahta erilaista määritelmää. Tässä aineistossa niistä käytetään nimityksiä kansainvälinen passiivitalon määritelmä ja suomalainen passiivitalon määritelmä.

Kansainvälinen passiivitalon määritelmä käsittää kolme kriteeriä:

Tilojen lämmitysenergiantarve≤ 15 kWh/(m²a)
Kokonaisprimäärienergiantarve≤ 120 kWh/(m²a)
Ilmavuotoluku n50≤ 0.6 1/h

Kansainvälisessä passiivitalomääritelmässä käytettävä pinta-ala ei ole huoneistoala tai bruttoala. Laskennassa käytettävä pinta-ala (saks. wohnfläche, engl. treated floor area) on ulkoseinien sisäpinnan mukaan laskettava nettolattiapinta-ala, johon ei lasketa kiintokalusteita, väliseiniä, tulisijoja tms. kiinteitä rakenteita. Kansainvälinen passiivitalomääritelmä edellyttää aina energiantarpeen laskentaa Excel-pohjaisella PHPP-laskentaohjelmalla (saks. Passivhaus Projektierungs Paket, engl. Passive House Planning Package).

Kansainvälinen passiivitalomääritelmä perustuu mitoitukseen, joka mahdollistaa lämmön jakamisen ilmanvaihdon välityksellä. Ilmanvaihtolämmitys voidaan toteuttaa ilmamääriä lisäämättä, kun tilojen lämmitystehontarve on n. 10 W/m² tai vähemmän.

Kansainvälisen passiivitalon määritelmän kriteerit johtavat Euroopan pohjoisimmissa osissa kustannuksiltaan ja mitoituksiltaan kohtuuttomiin rakenteisiin sekä ikkunapinta-alan rajoituksiin etenkin pienissä rakennuksissa. Tästä syystä Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa on muodostettu omat, kansalliset passiivitalomääritelmät, jotka pyrkivät huomioimaan pohjoisen ilmaston haasteet. VTT:n tutkijat laativat ehdotuksen suomalaisen passiivitalon määritelmästä Eurooppalaisessa IEE-ohjelman projektissa PEP – Promotion of European Passive Houses. Vastaavasti Eteläisen Euroopan lämpimiin maihin on laadittu omat tavoitetasot 4) IEE-ohjelman projektissa Passive On - Marketable Passive Homes for Winter and Summer Comfort.

Suomalaisen passiivitalon kriteerit ovat:

 EtelärannikkoMaan keskiosatPohjoisosat
Lämmitysenergiantarve≤ 20 kWh/(m²a)≤ 25 kWh/(m²a)≤ 30 kWh/(m²a)
Kokonaisprimäärienergiantarve≤ 130 kWh/(m²a)≤ 135 kWh/(m²a)≤ 140 kWh/(m²a)
Ilmavuotoluku n50≤ 0.6 1/h≤ 0.6 1/h≤ 0.6 1/h

Suomalaisessa passiivitalomääritelmässä käytettävä pinta-ala on lämmitettävä bruttoala, joka lasketaan Suomen Rakentamismääräyskokoelman (RT 12-10277) esittämällä tavalla. Suomalaisen passiivitalon laskentatyökalu on vapaasti valittavissa, mutta uudisrakennuksen rakennuslupavaiheen energiaselvitys on tehtävä rakennusvalvonnan edellyttämällä tavalla. Kesäkauden viilennystarpeen ja sisäolosuhteiden tarkempi analysointi edellyttää dynaamisen simulointiohjelman käyttöä.

Passiivitaloissa tarkastellaan tilojen lämmitysenergiantarvetta, jossa ei huomioida lämmitysjärjestelmän ominaisuuksia. Tilojen lämmitysenergiankulutuksella tarkoitetaan toteutunutta energiankäyttöä. Sitä ei käytetä kriteerinä, sillä rakennuksen käyttäjä voi vaikuttaa kulutukseen merkittävästi. Tilojen lämmitysenergiantarvetta voidaan pienentää ulkovaipan ratkaisuilla, tehokkaalla lämmön talteenotolla ja ilmaisenergianlähteitä hyödyntämällä. Ilmaisenergianlähteiksi luetaan ihmisistä ja laitteista tuleva lämpö sekä auringon säteily sisätiloihin lasipintojen kautta. Ilmanvaihtokoneen tai lämmityslaitteen käyttämää energiaa ei lueta lämmitysenergiantarpeeseen. Lämmitysenergiantarvetta tarkastellaan neliömetriä kohden, joten käyttäjämäärä tai rakennuksen koko eivät suoranaisesti vaikuta passiivitalokriteerien saavuttamiseen. Pienessä rakennuksessa lämpöhäviöitä aiheuttavaa ulkovaippaa on kuitenkin suhteessa lämmitettävään tilavuuteen enemmän kuin isossa rakennuksessa, ja tämän vuoksi pieni rakennus on pääsääntöisesti vaikeampaa toteuttaa passiivitalona kuin suuri.

Passiivitalon kriteerit ovat keskenään päällekkäiset. Ulkovaipan hyvä ilmatiiviys on edellytys pienelle lämmitysenergiantarpeelle. Pienen lämmitysenergiantarpeen myötä rakennuksen kokonaisprimäärienergiantarvekin on mahdollista saada pieneksi. Jokaisella kolmella kriteerillä on kuitenkin oma tärkeä merkityksensä määritelmässä. Määritelmän ydin on tilojen lämmitysenergiantarvetta koskeva kriteeri, joka ohjaa energiansäästön painopisteen ulkovaipan ratkaisuihin. Ilmavuotolukuvaatimus varmistaa toteutuksen laadun ja ehkäisee osaltaan rakennusvirheitten riskiä. Kokonaisprimäärienergiantarvetta koskeva kriteeri varmistaa sen, ettei esimerkiksi laitesähkön tai valaistuksen energiantarvekaan muodostu kohtuuttoman suureksi – ja toisaalta ohjaa tarkastelemaan myös käytettävän energian laatua.

Passiivitaloon liittyvä kokonaisenergiatarkastelu on uusi asia suomalaisessa rakentamisessa ja suunnittelussa. Passiivitaloa ei siis määritellä rakenteiden eristepaksuuksien tai U-arvojen kautta, vaan laskemalla koko rakennuksen energiantarve ja mittaamalla työmaalla rakennuksen ilmavuotoluku painekokeella. Riippumatta siitä, noudatetaanko kansainvälistä tai suomalaista passiivitalon määritelmää, passiivitalokriteerien mukainen rakentaminen johtaa huomattavaan energiansäästöön ja alhaisempiin lämmityskustannuksiin kuin tavanomaisissa rakennuksissa.

Passiivitalorakentamisella rakennuskannan energiankulutusta voidaan merkittävästi pienentää ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Uudet energiatehokkaan rakentamisen käsitteet, kuten nollaenergiatalo tai nollaemissiotalo, voidaan nähdä vaihtoehtoisina strategioina rakennuskannan aiheuttaman ympäristökuormituksen pienentämiseen. Pilottikohteet ovat osoittaneet, että näissäkin määritelmän toteuttaminen edellyttää käytännössä energiantarpeen pienentämistä passiivitalotasoiseksi. Energiatehokkaan rakentamisen erilaisten määritelmien joukossa passiivitalo painottaa arkkitehtisuunnittelun piiriin kuuluvia energiansäästökeinoja.

Passiivitalon kriteereistä sekä mittaus- ja laskentatavoista kerrotaan yksityiskohtaisemmin aineistossa, jonka voit ladata koneellesi sivulla LADATTAVA AINEISTO.